sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Eletään toivossa

Rouva Iso-Kelmi ihaili naapurinsa vauvaa:
- Oi, kuinka hän on komea! Ja aivan kuin ilmetty isänsä!
- Aivan, vastaa onnellinen äiti hieman huolestuneena.
- On vain toivottava, ettei mieheni huomaa sitä.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Wanhainkodissa kuultua

Kaksi ukkoa istuu aulassa ja toinen tokaisee:
- Mulla on ny tosi hyvä kuulolaite. Poika osti sen Tallinnasta. Kuulen vaikka nuppineulan putoomisen. 
- Paljonkos se maksoi?
- Jaa kello. Se on ny puali kolme. 

Jotain puuttui

Juna kiiti kohti Tamperetta. Nuori mies halusi sulkea vaunun ikkunan, mutta ei saanut sitä kiinni. Viereisellä penkillä istuva turkulainen nousi ylös ja sulki sen. Tämän tehtyään mies osoitti hauistaan ja sanoi:
- Sull täytys kossi oll enemmä tätä.
Asia jäi kismittämään nuorta tamperelaista. Hetken päästä hän laittoikin kätensä hätäjarrun päälle ja oli nykivinään sitä. Turkulainen tuli taas hätiin ja kiskaisi hätäjarrusta tunnetuin seurauksin. Kun virkavalta tuli hakemaan onnetonta turkulaista, tamperelainen osoitti ohimoaan ja sanoi:
- Sulla ukko, täytys taas olla enemmän tätä.

Salakirjoitus

Georg W. Bush sai Osama Bin Ladenilta aidoksi osoittautuneen seuraavanlaisen viestin: 
- 370HSSV 0773H
Salainen palvelu ei tunnistanut viestiä.Presidentti läheti sen CIA:lle, joka ilmoitti, että koodi on heille tuntematonta salakirjoitusta. Sitkeästi viestiä yritettiin kuitenkin avata. Niinpä asiassa käännyttiin monien muiden tiedustelupalvelujen puoleen, kunnes Suomen Supolta tuli Valkoiseen taloon arvoituksen ratkaisu:
- Viesti on selväkielinen. Presidentti Bush on pitänyt sitä vain väärinpäin kädessä. 

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Lääkärissä

Mies oli lääkärin odotushuoneessa. Kun lääkäri kysyi: "Mikä on hätänä ?", mies vastasi: "Minulla on kyrpä kipeänä". Vastaanotolla lääkäri: "Käytä seuraavalla kerralla siistimpää kieltä ! Vastaa esimerkiksi, että minulla on käsi kipeänä". Jonkin ajan kuluttua mies oli jälleen odotushuoneessa, ja lääkäri kysyi: "Mikä nyt vaivaa ?" Mies vastasi: "Minulla on käsi kipeänä". Lääkäri kysyi: "Miten se on kipeänä ?", jolloin mies vastasi: "Minä en saa kustuksi !"

Tänään

Psykologi luennoi miesjoukolle ja kysyi, kuinka moni heistä  
rakasteli vaimonsa kanssa joka ilta. Muutama harva käsi nousi.     "Entä kinka moni rakastelee kaksi kertaa viikossa?" Käsiä nousi nyt    vähän enemmän.     "Entä kerran kuussa?" Yhä useampia käsiä nousi.     "Vain kerran vuodessa?" Takarivistä pomppasi mies ylös ja    hihkaisi:"MINÄ!"     "Miksi näytät niin iloiselta?" psykologi kysyi.     "Koska se kerta on tänään!!!"

maanantai 10. marraskuuta 2008

Sukupuu

  • Onko koirallasi sukupuu?
  • Ei ole. Kyllä sille kelpaa puu kuin puu.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Eläimellistä

  • Miten kissan saa sanomaan "vuh"?
  • Valelee sen bensalla ja sytyttää tuleen

  • Miten koiran saa "nau"?
  • Pistää sen ensin pakastimeen ja sahaa sitten sirkkelillä kahtia

Nainen ratakiskoilla

Kaksi miestä keskustelee:

-Pelastin naisen junakiskoilta, siinä hän oli kaunis kuin mikäkin sidottuna kiskoille!
-Ihan tosi?
-Joo ja asiat johti lopulta siihen että rakastelin hänen kanssa siinä ratapenkalla.
-Nyt kyllä narraat?!
-En narraa..ihan tosi juttu ja olisi vielä ottanut varmaan suihinkin...
-No mikä jottei...
-En löytänyt päätä mistään

Teknologiaa

  • Mikä ei tärise eikä mahdu perseeseen?
  • Venäläinen perseentäristin

Hitler baarissa

Adolf Hitler kävelee baariin, ja baarimikko ihmettelee: "Etkös sä kuollut toisen maailmansodan lopussa?"
Hitler vastaa: "En, ja nyt olen palannut tappamaan 10 miljoonaa juutalaista ja kuusi muurahaiskarhua."
"Miksi ihmeessä kuusi muurahaiskarhua?!" baarimikko kummastelee.
Hitler mutisee: "Arvasinhan, ettei kukaan välitä 10 miljoonasta juutalaisesta...

maanantai 8. syyskuuta 2008

Sirkukseen

Mies tuli sirkustirehtöörin luo kysymään töitä. Tirehtööri kysyi: "Mitä sinä osaat tehdä?". Mies vastasi: "Minä osaan matkia lintuja!". Tirehtööri sanoi: "Ei tuo taida kiinnostaa ketään. Sen alan yrittäjiä riittää". Mies vastasi: "Ei sitten mitään" ja lensi ikkunasta ulos.

Sirkuksessa

  • Mitä teet työksesi?
  • Sahaan sirkuksessa naisia kahtia.
  • Onko sinulla sisaruksia
  • On minulla kahdeksan sisarpuolta

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Kultainen vessanpönttö

Kaksi suomalaista lähti Ruotsiin ja yöpyivät hotellissa. Illalla toinen miehistä lähti baariin. Hän saapui takaisin hotelliin noin kolmen aikaan, meni huoneeseensa ja sammui sohvalle. Aamulla sama mies poti hirveää krapulaa ja toinen alkoi kysellä missä tämä oli ollut. Krapulainen mies vastasi ettei muista kunnolla, mutta muistaa että siinä baarissa missä hän oli ollut oli kultaiset paalit, kultainen lava ja kultainen vessanpönttö. Kysyjä katsoi ihmeissään toista ja päätti ruveta soittelemaan baareja ympäri ja kysellä missä tälläinen paikka on. Jonkin ajan kuluttua hän löysikin paikan missä oli kultainen lava ja kultaiset paalit ja kysyi ohi mennen että onko kyseisessä baarissa kultainen vessanpönttö. Kesti vähän ajan hiljaisuus kunnes puhelimen toisesta päästä kuului: "Hei Börje! Nyt löyty se jätkä joka paskanti eilein sun saksofooniis!"

tiistai 12. elokuuta 2008

Puhelu

Herrasväki oli järjestämässä kutsuja, joissa oli tarkoitus tarjota myös alkoholijuomia. Kun he kuulivat, että kirkkoherrakin on tulossa kutsuille, vaimo sanoi miehelle :"Pidäkin sitten viinakset piilossa! Mikäli haluat jollekulle tarjota, ole pyytävinäsi häntä vaikka puhelimeen". Juhlien alettua mies ilmoitti. "Kaikille muille miehille on puhelu paitsi kirkkoherralle!".

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Filosofi ravintolassa

Filosofi meni ravintolaan ja tilasi munakkaan ja kanasalaatin nähdäkseen, kumpi tulee ensiksi.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Ihmissyöjät

Ihmissyöjä lopetteli ateriaansa. Hän heitti kädestään viimeisen luun, röyhtäisi ja totesi: "Siinäpä oli vasta hyvä ihminen!".



Ihmissyöjäpoika tuli myöhään kotiin ja sai vain kylmää kättä.

Akustiikka

Orkesteri tuli esiintymään seurojentalolle. Eräs kysyi vahtimestarilta: "Onko täällä hyvä akustiikka?" Vahtimestari vastasi: "Ei se nyt ole hyvä, koska painikisat loppuivat juuri, mutta kyllä se siitä paranee, kunhan vähän tuuletetaan".

torstai 31. heinäkuuta 2008

Muistokivi

  • Sinullapa on komea timanttisormus!
  • Niin, se on muisto enoltani
  • Sepä oli jalosti tehty!
  • Niin, hän testamenttasi minulle huomattavan rahasumman muistokiveä varten.

Näin naapurissa

Kolhoosissa todettiin että tarvittaisiin lääkäriä. Kolhoosikokous päätti lähettää Pavel nimisen nuorukaisen lääkärinoppiin kaupunkiin. Pavel meni, valmistui aikanaan lääkäriksi, palasi kotikyläänsä ja alkoi hoitaa ammattiaan. Pian kolhoosi huomasi että tarvitaan myös insinööriä. Taas kutsuttiin Pavel ja ehdotettiin että hän lukisi myös insinööriksi. Pavel meni, luki insinööriksi alkoi harjoittaa myös tätä ammattia. Ja hyvin harjoittikin. Pian ilmeni kylässä uusi ongelma, tarvittiin opettaja. Taas haettiin Pavel ja esitettiin asia. Nyt Pavel suuttui:
- Ja lukemaan ja kirjoittamaan en kyllä aio ruveta opiskelemaan.

Onnennumero

Mara oli innokas pelimies, joka keksi kaikenlaisia lukusarjoja voittaakseen lotossa tai veikkauksessa. Kerran hän meni raveihin ja päätti panna kaikki rahansa hevosen numero viisi puolesta. Mara kertoi tästä kaverilleen sanoen:
- Olen syntynyt viides toukokuuta, asun Asemakatu viidessä, 5.kerroksessa. Siksi luotin hevoseen numero 5.
- No, miten kävi, uteli kaveri.
- Se hevonen tuli viidenneksi.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Vakava sairaus

Lääkäri potilaalle: "Sairautenne on mitä vakavinta laatua. Se joko tappaa tai tekee hulluksi. Minäkin olen sen sairastanut".

Pahin pelko

Mies joutui onnettomuuteen.
- Kyllä meidän nyt on amputoitava teidän oikea jalkanne, lääkäri totesi surullisena.
- Huh! Minä kun jo ehdin pelätä, että minulta kiellettäisiin alkoholi.

Kippuranokka

  • Minne olet menossa?
  • Sinne, minne nenä näyttää.
  • Mutta eihän tällä kadulla ole hissejä!

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Viljelijän lottovoitto

Maanviljelijä voitti päävoiton lotossa. Kun veikkausasiamies vei voittoa, hän kysyi: "Mitä aiot näillä rahoilla tehdä ?" Isäntä vastasi: "Aion jatkaa tätä maanviljelystä niin kauan, kun rahat riittävät"

Krokotiilit

Kaksi krokotiilia tapasivat Niilin kaislikossa ja keskustelivat aterioistaan. Toinen sanoi: "Söin naislähetyssaarnaajan, hän se oli pehmeä" Toinen sanoi: "Minä taas söin suomalaisen AY-johtajan, ja hän vasta pehmeä oli" Toinen ihmetteli: "Miten niin ?", johon toinen vastasi: "No hänellä ei ollut lainkaan selkärankaa"

Soturit

Kaksi wanhaa soturia tapasivat ja muistelivat kokemiaan kovia hetkiä. Toinen sanoi: "Kerran minun altani ammuttiin taistelun tuoksinassa hevonen, ja minun täytyi jatkaa jalan". Toinen sanoi: "Kerran taas minun altani ammuttiin maatushka, ja minun täytyi jatkaa käsin".

Alempaa

Kanttori meni vanhoilla päivillään naimisiin ja kysyi suntiolta neuvoa hääyötä varten. Suntio neuvoi: "Laitat vain käden vaimosi vatsalle ja sanot: Minä rakastan sinua, niin loppu sujuu itsestään" Hääyö tuli, ja kanttori teki ohjeen mukaan. Vaimo sanoi: "Alempaa, rakkaani, alempaa !" Kanttori madalsi ääntään ja sanoi: "Minä rakastan sinua !"

Bensa lopussa

Pikku-Kallen opettajattarella oli naaraskoira nimeltä Tessu. Juoksuaikaan opettaja siveli Tessun takapuoleen bensiiniä, jotta uroot eivät pääse tekemään pahoja tekojaan. Kerran Tessu katosi moneksi päiväksi, ja opettaja alkoi olla huolissaan. Hän kysyi oppilailtakin: "Onko kukaan nähnyt Tessuani ?" Pikku-Kalle viittasi, jolloin opettaja ilahtui ja sanoi: "Kalleko on nähnyt minun Tessuni. Missä sinä sen näit ?" Kalle vastasi: "Tuolla se oli tienposkessa, ja siltä taisi olla bensa lopussa, koska sitä parhaillaan tankattiin"

Tietokilpailu

Tietokilpailussa esitettiin laulu "Tyttö istui kivellä, se kivi oli sileä, ja vesi sitä lirutteli" Kilpailijalta kysyttiin, mitä sana SITÄ tarkoittaa?". Kilpailija vastasi: "Kiveähän se tarkoittaa ilman muuta." Tuomaristo vetäytyi pohtimaan vastausta ja ilmoitti lopulta: "Vastaus hyväksytään, kun se on niinkin lähellä oikeaa"

Papukaija

Olipa kerran kapteeni, jolla oli papukaija. Kerran laivaan tehtiin ilmahyökkäys. Kapteeni huusi:
- Ampukaa, ampukaa, kyllä ne sieltä alas tulee!
Sitten laiva sai osuman ja kapteeni huusi:
- Pumpatkaa, pumpatkaa, kyllä me pinnalla pysytään.
Sitten laivaa alettiin jahtaamaan ja kapteeni sanoi:
- Nyt sitä mennään tuhatta ja sataa.
Seuraavana päivänä kapteeni oli kuollut. Kirkossa pappi sanoi:
- Enkelit lentävät yläpuolella.
- Ampukaa, ampukaa, kyllä ne sieltä alas tulevat, papukaija huusi.
- Hukumme synteihimme, pappi jatkoi.
- Pumpatkaa, pumpatkaa, kyllä me pinnalla pysytään, papukaija huusi.
Silloin pappi suuttui ja lähti ajamaan takaa papukaijaa.
- Nyt sitä mennään tuhatta ja sataa, papukaija sanoi.



Taikuri oli töissä Karibian risteilyjä tekevällä aluksella. Yleisö vaihtui joka viikko, joten hän saattoi toistaa samat temput viikon välein. Taikurin epäonneksi kapteenin papukaija näki joka viikko hänen esityksensä ja ennen pitkää se keksi, miten taikuri teki temppunsa. Niinpä papukaija alkoi toitottaa kesken näytöksen:
- Katsokaa nyt, se on eri hattu!
- Kukat ovat piilossa pöydän alla!
- Hei! Miksi pataässiä on useita?
Taikuria papukaijan kailotus otti tietenkin päähän, mutta koska kyseessä oli kapteenin lemmikki, ei hän voinut asialle mitään. Erään kerran laiva ajoi karille ja upposi. Taikuri ja papukaija päätyivät kellumaan samalle lautalle keskelle valtamerta. Pari mulkoili toisiaan vihaisesti, mutta sanoja ei vaihdettu. Tätä jatkui useita päiviä. Eräänä päivänä papukaija päätti mykkäkoulun ja sanoi:
- Okei, minä luovutan. Mihin jemmasit laivan?

Väärän sähköpostin vahingollisuus

Keski-ikäinen pariskunta Pohjois-Amerikassa kaipasi etelän lämpöön. Niinpä he päättivät matkustaa Floridaan vieläpä samaan hotelliin jossa olivat viettäneet hääyönsä 20 vuotta sitten. Miehellä oli vapaata, joten hän matkusti päivää aikaisemmin. Saavuttuaan perille hän huomasi, että hotellihuoneessa oli tietokoneet ja hän päätti lähettää vaimolleen sähköpostiviestin.
Yksi kirjain sähköpostiosoitteessa meni kuitenkin väärin ja posti päätyi papin leskelle, joka oli juuri tullut miehensä hautajaisista kotiin ja halusi läpikäydä saapuneen postin sisältävät surunvalittelut sukulaisilta.
Lesken poika löysi hänet pyörtyneenä tietokoneen ääreltä ja luki näytöltä:
'Rakkaalle vaimolleni. Olen juuri saapunut perille. Tiedän, että yllätyt kuullessasi minusta. Niillä on tietokoneet täällä nykyään, ja sähköpostia saa lähettää läheisillle ja tutuille. Olen juuri kirjautunut sisään. Kaikki on valmista sinun huomista saapumistasi varten. Odotan innolla tapaamistasi. Toivottavasti pääset tänne yhtä vaivattomasti kuin minä.

P.S . Täällä on helvetin kuuma.'

torstai 24. heinäkuuta 2008

Voitto

  • Minä voitin 400 metrin aidat!
  • Minne aiot ne panna?

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Presidentti kasarmilla

Vääpeli piti puhetta kolmelle alokkaalle:
- Presidentti tulee tänään tänne ja odotan hyvää käytöstä. Harjoitellaan. Alokas yksi, kuinka vanha olette?
- 20 vuotta, herra vääpeli.
- Alokas kaksi, kuinka kauan olette olleet täällä?
- Kolme kuukautta, herra vääpeli.
- Alokas kolme, mikä on lempiruokanne?
- Hernekeitto, herra vääpeli.
No, presidentti tuli ja kysyi alokas yhdeltä:
- Kuinka kauan olette olleet täällä?
- 20 vuotta, herra presidentti.
Presidentti jatkoi hämmästellen kyselyään:
- Alokas kaksi, kuinka vanha olette?
- Kolme kuukautta, herra presidentti.
- MITÄ HELVETTIÄ TEIDÄN PÄÄSSÄNNE LIIKKUU?!
- HERNEKEITTO, HERRA PRESIDENTTI!

Sissiharjoitus

Ruotsin armeijassa harjoiteltiin sissioperaatiota. Erään sissin piti hypätä lentokoneesta laskuvarjolla ja ajaa kätketyllä polkupyörällä viemään viesti vihollisrintamaan soluttautuneelle ryhmälle. Sotilas hyppäsi koneesta, mutta huomasi, että selkäpakkauksessa ei ollutkaan laskuvarjoa.
- Penteleen pentele, ei siellä tietysti ole sitä polkupyörääkään.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Savolaespoeka kukkakaapassa

Talon emäntä käski savolaispojan hakea kanna-nimisen kukan puutarhurilta.
Poika meni puutarhurin luokse ja kysyi:
- Äet käski tulla hakemaa sitä kannoo?
Puutarhuri vastasi:
- Mitä kannoo? Kuule poeka, ei tämä ou mikkää kanala.
Poika epätoivoisena:
- Eikun minä tarkotin sitä kukkoo.

Savolaisukko Helsingissä

Savolaisukko oli käymässä Helsingissä ja näki talon seinässä palokellon, jossa luki:
"Riko lasi ja paina nappia!"
Ukko teki työtä käskettyä, ja kohta paloauto saapui paikalle pillit ulvoen. Kun miehet näkivät, että hälytys oli väärä ja ukko savolainen, joku totesi:
- Savossa noita hulluja kasvaa kyntämäti ja kylvämäti.
Ukko vastasi:
- Kyllä kai, mutta tiällä niitä tulloo nappia painamalla.

Juppi Savossa

Juppi etelästä meni viikonlopuksi Savoon kaukaisia sukulaisiaan tapaamaan. Talon isäntä oli kova metsämies, ja heti lauantai-aamuna otettiin molemmille haulikot ja paineltiin hallin kanssa metsälle. Juppi nyt ei paljoa lintuja tuntenut, ja ensimmäisen siivekkään nähdessään otti sen tähtäimeen. Savolaisukko painoi haulikon piipun alas ja sanoi jupille:
- Älä sinä sitä ammu, se on kaakana.
Juppi jätti homman sikseen. Kotimatkalla juppia alkoi vaivata, että mikä se kaakana oikein on. Juppi muisti kyllä piekanan ja metsäkanan, mutta ei kaakanaa. Ei auttanut muu kuin soittaa ornitologiystävälle ja kertoa koko juttu. Ornitologi mietti ja mietti, selasi vielä pari lintukirjaakin, mutta kaakanaa ei löytynyt. Asia jäi melkein vuodeksi, kunnes ornitologi seuraavana kesänä soitti jupille Savosta:
- Nyt minä tiedän mikä se kaakana on. Se on käki. Kuulin juuri kun täällä laulettiin, että "kukkuu kukkuu kaakana kukkuu..."

torstai 10. heinäkuuta 2008

Baarissa kuultua

Rekkakuski saapui baariin.
"Päivän pannu ?", kysyi baarin tyttö rekkakuskilta.
"Ei, kun yön ajanut", vastasi rahtari.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Haava

Lääkäriin tuli mies, jolla oli kädessään pahoin tulehtunut haava.
  • Mitä te olette sille tehnyt?
  • Minä kusin siihen!
  • Kas, kun ette paskantanut!

Kutsunnassa kuultua

  • Mihin joukko-osastoon sinä haluat?
  • Pääesikuntaan
  • Oletteko hullu!?
  • En, onko se ehdoton vaatimus?

Näköongelmia

Alokas halusi päästä hetkeksi pois kasarmilta ja kun muuta
mahdollisuutta ei ollut näköpiirissä, hän ilmoitti kapteenille että
olisi päästävä silmälääkäriin. Lupa myönnettiin. Illalla alokas meni
elokuviin ja kuka muu istuikaan hänen paikkansa vieressä kuin komppanian
kapteeni. Kunnon sotilas selvittää neuvokkuudellaan pahemmatkin
tilanteet ja niin teki hänkin ja alkoi haparoida käsillään ympäriinsä ja
huhuili:
- Voisiko joku sanoa meneekö tämä bussi läääninsairaalaan?

Kustavissa

Kustavilainen soitti panimolle ja tilasi kotiinsa olutta. Lopuksi hän kysyi: "Milloin se on Kustavissa?". "Riippuu kokonaan siitä, miten paljon juot ja miten nopeasti", oli vastaus.

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Laihialainen jouluateria

Laihialaisisäntä kutsui ystävänsä ja naapurinsa jouluaterialle ja kehui, että hänellä kalkkunakin. Kun istuttiin pöytään, isäntä pani näkkileipäpaketin kiertämään. Juhlan kunniaksi tarjottiin toinenkin kierros. Sen jälkeen isäntä sanoi:
"Tuopas eukko se kalkkuna pöytään, niin se saa nokkia muruset pöydältä !"

Näin autokomppaniassa

Autokomppanian vääpeli: "Mikä on alokkaan nimi?"
Alokas; "Alokas Pösö, herra vääpeli!"
Vääpeli kirjurille: "Se kirjoitetaan Peugeot."




  • Missä tapauksessa autokomppaniassa voi saada poistumiskieltoa eläinrääkkäyksestä?
  • Kun pitää käet taskussa.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Mistä kaikki alkoi?

  • Räätäli alkoi napista.
  • Merimies alkoi hytistä.
  • Vauva alkoi tutista.
  • Satakuntalaiset alkoivat porista.
  • Pohjoiskarjalaiset alkoivat kolista.
  • Narkkari alkoi piristä.
  • Kännykkämies alkoi jupista.
  • Muusikko alkoi rapista.
  • Mielisairas alkoi pöpistä.
  • Sotamies alkoi lotista.
  • Puuseppä alkoi rahista.
  • Laiva alkoi karista.
  • Saapas alkoi kumista.
  • Punoja alkoi korista.
  • Kalastaja alkoi kuhista.
  • Tiskaaja alkoi mukista.
  • Automekaanikko alkoi rämistä.
  • Kemisti alkoi kalista.
  • Pankkiiri alkoi kopista.
  • Metsästäjät alkoivat supista.
  • Vuohi alkoi kilistä.
  • Siivooja alkoi rätistä.
  • Nalle alkoi puhista.
  • Maalari alkoi väristä.
  • Metsästäjä alkoi kutista.

Vaarin lahja

Vaari täytti 90 vuotta, ja omaiset miettivät, mitä lahjaksi. Joku ehdotti televisiota, mutta toiset sanoivat: "Mitä hän televisiolla tekee, kun ei näekään juuri mitään" Toinen ehdotti radiota, mutta muut sanoivat: "Mitä hän radiolla tekee, kun ei kuulekaan" Niinpä vaarille ostettiin mopo syntymäpäivälahjaksi.

Tapahtui matematiikan laitoksella

Matematiikan professori sanoi: "Olen keksinyt reaalisen sorvin imaginäärisille palloille" Assistentti kysyi: "Mikset keksinyt imaginääristä sorvia reaalisille palloille ?"

Ekumeniaa

Pappi palasi Ruåtsista ekumeenisesta kokouksesta ja sairastui matkalla ankariin vatsakipuihin. Kun hänet vietiin Turussa leikkaukseen, hän sanoi kipujen olevan seurausta suuresta synnistä. Kyseessä oli kuitenkin umpisuolentulehdus, joten leikkaus oli nopeasti suoritettu. Sairaalassa kuoli samaan aikaan nuori äiti vaikeaan synnytykseen. Poika kuitenkin onnistuttiin pelastamaan. Lääkärit päättivät hieman kujeilla papin kustannuksella. Kun hän heräsi, he toivat poikalapsen hänen nähtäväkseen ja sanoivat, että tällainen sieltä vatsasta löytyi. Pappi kuitenkin kiintyi vauvaan, ja kun vauvan oikeasta isästä ei ollut tietoa, pappi otti vauvan hoiviinsa ja hoiti häntä poikanaan. Kun poika täytti 18 vuotta, pappi sanoi: "Minun täytyy tunnustaa, että en ole isäsi vaan olen sinun äitisi. Mutta ei sinun isääsikään tarvitse hävetä; hän sattuu olemaan Upsalan arkkipiispa."

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Moottorisaha

Suomalainen meni Kanadaan metsätöihin ja sai käteensä moottorisahan. Työnjohtaja alkoi ihmetellä miehen huonoa työsatoa, jolloin mies selitti: "En saa millään enempää, vaikka kuinka huhkin. Onkohan sahassa jotain vikaa ?" Työnjohtaja otti sahan ja nykäisi sen käyntiin. Mies pelästyi ja kysyi: "Mikä helkkarin ääni tuo on ?"

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Helpdesk working

A woman customer called the Canon help desk with a problem with her printer. Tech support: Are you running it under Windows?
Customer: "No, my desk is next to the door, but that is a good point. The man sitting in the cubicle next to me is under a window, and his printer is working fine."

Customer: I have a huge problem. A friend has placed a screensaver on my computer, but every time I move the mouse, it disappears.

Tech support: How may I help you?
Customer: I'm writing my first e-mail.
Tech support: OK, and what seems to be the problem?
Customer: Well, I have the letter 'a' in the address, but how do I get the circle around it?

Customer: I'm trying to connect to the Internet with your CD, but it just doesn't work. What am I doing wrong?
Tech support: OK, you've got the CD in the CD drive, right?
Customer: Yeah...
Tech support: And what sort of computer are you using?
Customer: Computer? Oh no, I haven't got a computer. It's in the CD player and all I get is weird noises. Listen....
Tech support: Aaaarrrrgggghhhh!!!

Tech support: What kind of computer do you have?
Female customer: A white one...

Customer: Hi, this is Celine. I can't get my diskette out.
Tech support: Have you tried pushing the button?
Customer: Yes, sure, it's really stuck.
Tech support: That doesn't sound good; I'll make a note.
Customer: No .. wait a minute... I hadn't inserted it yet... it's still on my desk... sorry....

Tech support: Good day. How may I help you?
Male customer: Hello... I can't print.
Tech support: Would you click on start for me and...
Customer: Listen pal; don't start getting technical on me! I'm not Bill Gates, damn it!

Customer: Hi, good afternoon, this is Martha, I can't print. Every time I try, it says 'Can't find printer'. I've even lifted the printer and placed it in front of the monitor, but the computer still says he can't find it...

Customer: I have problems printing in red...
Tech support: Do you have a color printer?
Customer: Aaaah................. thank you.

Tech support: What's on your monitor now, ma'am?
Customer: A teddy bear my boyfriend bought for me in the supermarket.

Customer: My keyboard is not working anymore.
Tech support: Are you sure it's plugged into the computer?
Customer: No. I can't get behind the computer.
Tech support: Pick up your keyboard and walk 10 paces back.
Customer: OK
Tech support: Did the keyboard come with you?
Customer: Yes.
Tech support: That means the keyboard is not plugged in.

Customer: I can't get on the internet.
Tech support: Are you sure you used the right password?
Customer: Yes, I'm sure. I saw my colleague do it.
Tech support: Can you tell me what the password was?
Customer: Five stars.

Tech support: What antivirus program do you use?
Customer: Netscape.
Tech support: That's not an antivirus program.
Customer: Oh, sorry...Internet Explorer.

Tech support: "Okay Bob, let's press the control and escape keys at the Same time. That brings up a task list in the middle of the screen. Now type The letter "P" to bring up the Program Manager."
Customer: I don't have a P.
Tech support: On your keyboard, Bob.
Customer: What do you mean?
Tech support: "P".....on your keyboard, Bob.
Customer: I'M NOT GOING TO DO THAT!!

Kunnanvaltuutettu

Isäntä oli päässyt kunnanvaltuustoon ja kun hän tuli ensimmäisestä kokouksesta kotiin, vaimo kysyi:
- Mitä siellä päätettiin?
- En minä tiedä, mitä siellä päätettiin, mutta kyllä minä vastaan panin.

Laturetkellä

Mies osallistui laturetkelle. Kun hän tuli kotiin, vaimo ihmetteli: "Kuinka sinä viivyit siellä niin kauan ?" Mies vastasi: "No se johtuu ihan siitä, että huolto ei pelannut lainkaan". Vaimo ihmetteli: "Miten niin ? Olihan siellä huoltopisteitä vähän väliä ladun varressa". Mies vastasi: "Niin olikin, mutta vain ensimmäisenä päivänä !"

Maatilalla kuultua

Isäntä rengille: "Oletko nussinut meidän lehmää?"
Renki: "Ja kattia kanssa!"

Lasitusliikkeessä kuultua

  • Saiskos olla muutakin kuin lasia?
  • Ja kittiä kanssa!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Kissa ja hiiri

Hiiri etsiskeli pimeässä komerossa syötävää ja putosi viinipulloon. Se ui ja ui, mutta ei pääse pois, ja hengenlähtö näyttää jo selvältä. Silloin sattuu vatsansa täyteen syönyt kissa kulkemaan ohi, ja hiiri rukoilee kissaa apuun. Kissa sanoo, ettei hiirestä ole hänelle mitään hyötyä, kun vatsa on jo liiankin täysi. Silloin hiiri lupaa, että jos kissa pelastaa hänet, hän ei lähde karkuun ja kissa voi syödä hänet myöhemmin, kun vatsassa on taas tilaa. Kissa miettii hetken ja pelastaa sitten hiiren. Hiiri livahtaa saman tien koloonsa ja ilkkuu sieltä kissalle, että kuka käskee uskoa humalaisen naiseläjän puheisiin. Kuluu jonkin aikaa, ja hiiri kuulee koiran haukkumista. Se ajattelee, että nyt se kissa saa koiralta kyytiä, ja juoksee katsomaan. Mutta nurkan takana onkin kissa, joka nappaa hiiren kynsiinsä. Se alkoi syödä hiirtä ja kehräsi tyytyväisenä:
- Kyllä on hyvä osata vieraita kieliä.

Pääsky

-Kuinka pitkän tuomion mies sai tapettuaan pääskysen?
- Pääskysestä ei päivääkään.

Kaksi pääskystä katseli taivaalle kun Hornet-hävittäjä lensi ylitse pitkä savujuova perässään.
- Kylläpä tuolla peltilinnulla on kamala kiire, päivitteli toinen pääskynen.
- Niin sinullakin olisi, jos olisi tuli takapuolessa.

Pääsky päätti jäädä Suomeen talveksi. Tulivat sitten syksyn ensimmäiset pakkaset. Pääskyraukka koetti pysyä lämpimänä kovasti räpytellen, mutta lopulta se meni niin konttaan, että putosi aivan jäykkänä navetan oven eteen. Kulki siitä ohi lehmä, joka alkoi nuuskia köntäksi kohmettunutta pääskyä. Lehmä sääli pääskyä, mutta se ei osannut juuri mitenkään auttaa. Viimein lehmä sai idean. Se voisi lämmittää pääskyn kakkimalla sen päälle. Lehmä plösäytti pääskyn päälle oikein kunnon läjän. Pääsky peittyi kaulaansa myöten lämpimään lehmänpaskaan. Lämpö tuntui pääskystä niin hyvältä, että se alkoi iloisesti viserrellä. Pääskyn visertelyn kuuli talon kissa. Se käveli varovasti navetan ovelle, huomasi pääskyn ja puri siltä pään poikki kesken visertelyn.
Sadun opetus:
- Ei kannata viserrellä, kun on kaulaansa myöten paskassa.

Pääskyrouva ystävättärelleen:
- Otan kyllä eron! Miehelläni on jo pitemmän aikaa ollut joku tipu!

Yhteiskunta toimii

Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niinku toimii ja mitä siihen kuuluu?"

Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:

Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.

Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.

Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.

Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.

Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."

Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."

Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

Stuertit

Finnairin lentokapteeni meni koneessaan WChen, jossa näki kaksi stuerttia tositouhuissa keskenään. Lentokapteeni huusi stuerteille: "Housut ylös ja SASsiin"!!!

Ammattitauteja

  • autonkuljettaja lavantauti
  • kemisti liikahappoisuus
  • kirjanpainaja painajaisunet
  • krematorion vahtimestari tuhkarokko
  • lentäjä ilmavaivat
  • matemaatikko impotenssi
  • meteorologi ilmavaivat
  • metsuri puutuminen
  • nuohooja tuhkarokko
  • nuorallatanssija tippuri
  • palomies tulirokko
  • pappi hengenahdistus, ristiselän vaivat
  • poliisi pidätyskyvyn puuttuminen
  • postimies jakomielitauti
  • puutarhuri kurkkumätä
  • rumpali rytmihäiriö
  • savolainen matemaatikko kulumavika
  • sotilas kaatumatauti
  • uimahyppääjä vesikauhu
  • ulosottomies beri-beri
  • yövartija unitauti
  • äidinkielen opettaja pilkkukuume

Nimi

  • Mikä on nimenne?
  • Siansuu
  • Oletteko niitä Lautaporsaan Siansuita?
  • Ei. Olen samoja Siansuita kuin Pöljänmäen Torviset.

Puunaama

Firmaan haettiin puunaamaan tottunutta henkilöä. Kun työnhakija ohjattiin tiukkailmeisen johtajan luo, hän kysyi tältä: "Tekö olette se puunaama, johon minun täytyy täällä tottua ?"

Ravintolaan

Mies pyrki lammas mukanaan ravintolaan, mutta portsari pysäytti heidät: -Ei tänne saa sikoja tuoda ! -Kuulkaas nyt, ei tämä ole mikään sika, vaan... -Ole sinä hiljaa ! Minä puhuin lampaalle.

Vanha suku

Kansanedustajat von Rosen ja Ovaskainen kiistelivät siitä, kumman suku on vanhin. Kumpikin päätti hankkia todisteita. Von Rosen näytti vanhan sukuvaakunansa, mutta Ovaskaisella oli vanha kalevalainen runo joka kuului: "Vittu on Vipusen tekemä, Ovaskaisen ompelema"

Samara

Samara oli tienposkessa, ja aasi kulki ohi. Aasi sanoi: "Terve, auto !" Auto vastasi: "Terve, aasi !" Silloin aasi sanoi: "Jos minä sanon sinua autoksi, saat sinäkin kutsua minua hevoseksi"

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Tessu

Pikku-Kallen opettajattarella oli naaraskoira nimeltä Tessu. Juoksuaikaan opettaja siveli Tessun takapuoleen bensiiniä, jotta uroot eivät pääse tekemään pahoja tekojaan. Kerran Tessu katosi moneksi päiväksi, ja opettaja alkoi olla huolissaan. Hän kysyi oppilailtakin: "Onko kukaan nähnyt Tessuani ?" Pikku-Kalle viittasi, jolloin opettaja ilahtui ja sanoi: "Kalleko on nähnyt minun Tessuni! Missä sinä sen näit ?" Kalle vastasi: "Tuolla se oli tienposkessa, ja siltä taisi olla bensa lopussa, koska sitä parhaillaan tankattiin"

Kengät

Mies oli ostanut uudet kengät. Hän laittoi ne jalkaansa ja meni vaimonsa eteen, mutta vaimo ei ollut huomaavinaankaan hänen kenkiään. Mies riisuutui alasti, laittoi kengät jalkaansa ja menin vaimonsa eteen. Vaimo ei ollut vielä moksiskaan, osoitti miehen keskikohtaa kysyen: "Mitä tuokin tuossa roikkuu ?" Mies vastasi: "Se katsoo minun uusia kenkiäni !" Vaimo kysyi: "Mikset ostanut kenkien sijasta uutta hattua ?"

Sukupuoliopetus

Koulussa oli sukupuoliopetusta, ja opettaja pyysi mainitsemaan asiaan liittyviä esimerkkejä. Pikku Maija sanoi: "Meidän kissa sai pentuja", johon opettaja totesi: "Tuo oli hyvä esimerkki" Pikku-Liisa sanoi: "Isonsiskon poikaystävä tuli eilisiltana siskoni luo ja viipyi aamuun asti" Opettaja sanoi: "Tuokin on hyvä esimerkki" Pikku-kalle sanoi: "Pecos Bill ratsasti preerialla, kun joukko intiaaneja hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta Pecos Bill nujersi heidät kaikki" Opettaja ihmetteli: "Miten tämä liittyy sukupuoliasioihin ?" Kalle vastasi: "On se Pecos Bill vaan niin kova jätkä, että sille ei vittuilla"

Tietokilpailu

Tietokilpailussa esitettiin laulu "Tyttö istui kivellä, se kivi oli sileä, ja vesi sitä lirutteli" Kilpailijalta kysyttiin, mitä sana sitä tässä tarkoittaa. Kilpailija vastasi: "Kiveähän se tarkoittaa ilman muuta." Tuomaristo vetäytyi pohtimaan vastausta ja ilmoitti lopulta: "Vastaus hyväksytään, kun se on niinkin lähellä oikeaa"

Mahtavin

Kenraali, piispa ja kaupparatsu kiistelivät siitä, kuka heistä on mahtavin. Kenraali sanoi: "Kyllä minä olen mahtavin, kun kaikki seisovat asennossa edessäni" Piispa sanoi: "Kyllä minä olen mahtavampi, koska kaikki kumartuvat edessäni" Kaupparatsu sanoi: "Kyllä te olette pieniä herroja minun rinnallani. Kun minä tulen liikkeeseen kauppias sanoo: Herra jumala, taasko sinä olet täällä !"

Luonnon helmassa

  • Tyttö: "Ah, täällä on niin romanttista ! Sirkatkin sirittävät !"
  • Poika: "Eivät ne ole sirkkoja. Pojat siellä vain aukovat vetoketjuja"

Raveissa

  • Miksi ravikatsomossa ei kannata mennä taakse?
  • Sieltä ei näe hevon vittua!
  • Miksi kannattaa mennä eteen?
  • Sieltä näkee vitun hyvin!

Sanakirja

  • Kiropraktikko = parantaja, joka käyttää voimasanoja
  • Diakoni = kuultokuvista pitävä hevonen
  • Diaspora = raitiovaunu, jossa näytetään diakuvia
  • Hurrikaani = Tsingiskaanin seuraaja, joka oli ruotsalainen

Pappi

Nuori poika oli rakastunut papin tyttäreen. Hän oli menossa illemmalla papin perheen luokse syömään ties vaikka hän saisi papin tyttäreltä vaikkapa, suudelman! No illalla hän sitten meni mutta pöydässä istuessa hän huomasi jännittäneensä niin, että hänellä alkoi olla ilmavaivoja. Yhtäkkiä hneltä lipesi pieni pimpari. Pappi ärähti perheen koiralle joka istui penkin alla että "Musti!" No poika oli helpottunut kun luuli että koiraa torutaan ja ajatteli että päästänpä toisen, hän pieraisi. Nyt papin emäntä ärähti ja huusi"Musti!" No poika oli taas helpottunut no sitten hän päästi ilmoille sellaisen jyrähdyksen että! Silloin pappi huusi perheen koiralle kurkku punaisena että, "Musti! Tule pois sieltä penkin alta, ennenkuin se huonosti kasvatettu retale paskantaa päällesi!"

Rocktähti taivaassa

Rocktähti kuoli ja pyrki taivaaseen. Pietari tokaisi taivaan portilla: "Ei tänne hevillä pääse".

Motoristi taivaassa

Motoristi pääsi taivaaseen.Taivaan porteilla Pietari ilmoitti,että taivaassa ei motoristeja suvaita.Hänen olisi siis luovutettava moottoripyöränsä ja leikattava tukkansa.
Motoristi huomasi eräällä pilvellä miehen jolla oli pitkä tukka ja moottoripyörä.Juuri kun motoristi meinasi avata suunsa ja valittaa Pietarille,Pietari sanoi:
"Tiedän,mitä ajattelet.Ei voi mitään,pomon poika."

Huono kuulo

Hutilan vaari meni lääkärin ja valitti huonoa kuuloaan: "Kuulo on mennyt niin huonoksi, että en kuule enää edes omia pierujani". Lääkäri määräsi suun kautta otettavaa lääkettä, jolloin vaari kysyi: "Tälläkö se kuulo sitten paranee?". Lääkäri vastasi: "Ei sillä kuulo parane, mutta pierut kovenevat, että Hutila paremmin kuulee".

Iloinen motoristi

  • Mistä tuntee iloisen motoristin?
  • Hänellä on hyttysiä hampaissa.

Energiansäästäjä

  • Millainen on todellinen energiansäästäjä?
  • Hän ostaa pimeän pullon ja sammuu jo alkuillasta.

Periaatteessa kyllä

  • Onko totta, että olet voittanut miljoonan lotossa?
  • Periaatteessa kyllä, mutta kysymyksessä ei ollut lotto vaan toto, ja kysymyksessä ei ollut miljoona vaan satanen, ja minä en voittanut vaan hävisin.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Näin Tampereella

Tampere ei voita jääkiekon Suomen mestaruutta millään ilveellä.

Laihdutuskuuri

  • Miten laihdutuskuurisi on onnistunut?
  • Se meni läskiksi!

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Kielen päällä

Opettaja: "Mitä on H2SO4?
Oppilas: Ei tule mieleen, mutta se on ihan kieleni päällä.
Opettaja: Sylkäisepä se äkkiä pois, sillä se on rikkihappoa!

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Korvaavaa tavaraa

Kauppaan oli tullut uusi myyjä. Kun asiakas kysyi tavaraa, tämä vastasi: "Ei ole", jolloin asiakas poistui niine hyvineen. Kauppias otti myyjän puhutteluun ja sanoi: "Ei saa koskaan sanoa: Ei ole, vaan pitää tarjota vastaavaa tavaraa !" Seuraavalla kerralla tuli asiakas, joka pyysi vessapaperia. Myyjä sanoi: "Meillä ei nyt satu olemaan vessapaperia, mutta tässä meillä on hyvää hiekkapaperia".

Itsepalvelua

Maalaistyttö oli mennyt Helsinkiin piikomaan. Kun hän tuli ensimmäisen kerran käymään kotikylässään, hän oli niin stadilaista, ja kotikylä oli pelkkä Taka-Hikiä. Hän meni kyläkauppaan ja sanoi: "Kylläpä täällä on alkeellista; täällähän ei ole edes itsepalvelua !" Kauppias sanoi: "Kyllä meillä on, mutta se on tuolla pihan perällä".

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Kaniineita

  • Mitä sinulla on siellä laatikossa?
  • Kaniineita
  • Mitä ne siellä tekevät?
  • Kaniineita

Pontikkaa

Mies oli joutunut oikeuteen pontikankeitosta, ja naapuri haastettiin todistamaan:
- Saitteko syytetyltä pontikkaa?
- En.
- Entä hänen vaimoltaan?
- En.
- Entä hänen tyttäreltään?
- Tarkoittaako herra tuomari edelleenkin pontikkaa?

tiistai 19. helmikuuta 2008

Hankintahintaan

Manne kaupitteli kadulla kelloa. Eräs kiinnostuikin siitä mutta Mannen katsoessa muualle hän häipyi kello mukanaan kadun vilinään. Manne jäi kiroilemaan ja sanoi:
- Hai, siinä meni hyvä kello hankintahintaan!

Tuomio

Manne oli joutunut vankilaan, ja vankilanjohtaja otti hänen puhutteluun:
- Mistäs se Manne nyt on tänne joutunut?
- Ka ratista, ratista.
- Mitenkäs se on mahdollista, kun papereissa lukee, että törkeä ryöstö?
- Hai, se on sitten hovissa muuttunut!

Oikeus voitti

Liikemies oli joutunut oikeuteen, ja päätöksen tultua hänen asianajajansa sähkötti: "Oikeus voitti". Liikemies sähkötti takaisin: "Valita viipymättä".

maanantai 18. helmikuuta 2008

Asianajajat

  • Mitä eroa on monnilla ja lakimiehellä
  • Toinen on pohjamutia tonkiva limanuljaska ja toinen on kala




  • Mitä on 10 lakimiestä meren pohjassa
  • Helvetin hyvä alku

Lääkärissä kuultua

  • Poltatteko?
  • En
  • Entä alkoholi?
  • Kyllä, kiitos.

torstai 7. helmikuuta 2008

Blondivitseistä

  • Miksi blondivitsit ovat lyhyitä?
  • Jotta miehetkin ymmärtävät ne

Kutsunnassa kuultua

  • Mihin joukko-osastoon haluatte?
  • Pääesikuntaan
  • Oletteko hullu!?
  • En, onko se ehdoton vaatimus?

tiistai 5. helmikuuta 2008

Lääkärin tunnustus

Lääkäri tuli papin puheille.
  • Minun täytyy tunnustaa, että olen ollut joidenkin potilaitteni kanssa.
  • Eihän tuo nyt mitään ole. Kyllähän sellaista sattuu yhdelle jos toiselle lääkärille.
  • Mutta kun minä satunkin olemaan eläinlääkäri.

perjantai 1. helmikuuta 2008

UKK

UKK oli maakuntakierroksella ja poikkesi erääseen taloon kahville. Kun häneltä läikähti kahvia pöydälle, ei emäntä puhunut mitään, mutta kun vähän ajan kuluttua isäntäkin läikytti kahvia, emäntä tiuskaisi: "Toinen tohelo !" UKK jatkoi matkaansa, mutta muutaman päivän kuluttua emäntä sai postissa uuden hienon pöytäliinan. Sen mukana oli lappu, luki: "Siltä ensimmäiseltä tohelolta".



UKK matkusti junassa VR:n pääjohtajan kanssa ja alkoi väittää, että rautatieläiset ovat epäkohteliaita. Pääjohtaja tietenkin kiisti moisen väitteen. Eräällä asemalla pääjohtaja meni käymään asemarakennuksessa, ja UKK jäi vaunuun. Hän kysyi vaunun vieressä työskentelevältä rautatieläiseltä: "Meneekö tämä juna Tampereelle ?" Mies vastasi: "Ei mene" Jonkin ajan kuluttua UKK kysyi samaa uudelleen ja sai jo hieman ärtyneen vastauksen. Pääjohtaja palasi vaunuun, ja UKK kysyi mieheltä vielä kerran: "Meneekö tämä juna Tampereelle ?" Mies vastasi: "Etkö sinä helvetin kaljupää usko, että tämä juna ei mene Tampereelle !" UKK kääntyi pääjohtajan puoleen ja sanoi: "Siinäs kuulit, miten epäkohteliaita rautateillä ollaan !"

DI

Diplomi-insinööri meni ensimmäiseen työpaikkaansa ja sai tehtäväkseen siirtää papereita pinosta A pinoon B. Hän närkästyi ja sanoi esimiehelle: - Minähän olen diplomi-insinööri! Esimies sanoi: - Ei se mitään. Minä neuvon tämän työn uudelleen ja hitaammin.




DI taivutti ratakiskonpätkää. Miten kävi? - Kisko vääntyi - viisaampi antoi periksi.




Mutikainen oli kävelemässä suojatietä kadun yli, kun kadunkulmasta kääntyvä auto töytäisi hänet kumoon. Sattui pahasti. Auto pakeni paikalta, ja Mutikainen jäi virumaan kadulle verissään. Onneksi paikalle sattui naapurin rouva, joka rupesi touhuamaan apua paikalle: - Apua, apua! Soittakaa hyvät ihmiset ambulanssi, täällä on insinööri Mutikainen jäänyt auton alle, ja verta tulee kovasti! Ambulanssi tuli, ja autoon nostettaessa näytti siltä, että Mutikainen koetti sanoa jotakin naapurin rouvalle. Kun rouva kumartui Mutikaisen puoleen, tämä kähisi tuskin kuuluvasti: - D-d-d-ip-lomi-insinööri...

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Maatalousnäyttelyn ohjelma

Ote maatalousnäyttelyn ohjelmasta:
  • klo 9: Näyttelyn portit avataan
  • klo 10: Naudat saapuvat
  • klo 11: Siat saapuvat
  • klo 12: Tasavallan presidentti saapuu
  • klo 13: Yhteinen lounas

Ei pahasti

  • Sanoiko vaimo pahasti, kun menit viime yönä myöhään kotiin?
  • Ei sanonut pahasti vaan hyvästi.

tiistai 29. tammikuuta 2008

Pultsarit

Kaksi laitapuolenkulkijaa kulkivat yhdessä, kun toinen alkoi tuntea paskan hajua. Hän kysyi toiselta: "Oletko paskantanut housuihisi?" Toinen sanoi: "En ole". Kun haju ei ottanut laantuakseen, toinen kysyi uudestaan: "Etkö todellakaan ole paskantanut housuihisi?". Toinen sanoi: "Johan minä sanoin, että en ole". Kun haju vain jatkui, toinen kysyi: "Oletko aivan varma, että et ole paskantanut housuihisi?" Kun toinen edelleen kielsi, toinen sanoi: "Riisupa housusi!" Toinen riisui housut, ja niissä oli iso höyryävä paska. Toinen sanoi: "Vai et muka ole paskantanut housuihisi. Mikä tuo sitten on?" Toinen sanoi: "Tuo paska oli housuissa jo silloin, kun minä löysin ne ja laitoin jalkaani"



Kaksi pultsaria keskusteli henkilökohtaisesta hygieniasta ja sen hoitamisesta:
  • Minä peseydyn kerran vuodessa, vaikka mikä olisi.
  • Minäkin peseydyn säännöllisesti. On niin hiton hyvä olo sen jälkeen monta kuukautta.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Sukupuolitauti

Mies meni lääkäriin.
  • Kuulkaas tohtori! Nyt on sellainen tilanne, että minun eräs hyvä kaverini on saanut sukupuolitaudin, ja tulin kysymään neuvoa.
  • Ottakaapas se kaveri esiin, niin katsotaan, mitä voimme tehdä!

Basistit

Basisti meni soittotunneille. Ensimmäisellä tunnilla hän oppi soittamaan "Tsump-tsump-tsump" ja toisella "Tsumptsi-tsumpsi-tsumptsi". Sen jälkeen kaveria ei näkynytkään tunneilla. Kun opettaja vihdoin tapasi hänet, hän kysyi:
- Mikset ole käynyt soittotunneilla? Eikö soitto enää maita?
- Kyllähän se maittaa, mutta on ollut viime aikoina niin paljon keikkoja, että en ole ehtinyt tunneille.




Eräs tiedemies päätti tutkia tuleeko koirista ajanmittaan isäntiensä kaltaisia. Hän otti tutkimuksiinsa kolme koiraa: arkkitehdin, insinöörin ja basistin koiran. Koiria tutkiakseen tiedemies oli varannut ison huoneen jossa oli sadoittain luita kasassa keskellä huonetta.
Ensimmäisenä paikalle tuli arkkitehdin koira. Se alkoi rakentamaan luista pienoiskaupunkia katuineen ja taloineen. Tiedemies teki muistiinpanot ja teki taas luista ison kasan keskelle huonetta.
Sitten tuli paikalle insinöörin koira. Se jakoi kasan tasan kahtia, jakoi kasat taas kahtia ja niin edelleen kunnes huone oli täynnä samankokoisia luukasoja symmetrisessä järjestyksessä. Tiedemies teki muistiinpanot ja kasasi luut taas pinoon.
Viimeisenä lönkötteli paikalle basistin koira. Se tuli pari tuntia myöhässä, söi kaikki luut, pani kahta muuta koiraa ja piti loppupäivän vapaata.




Kitaristi tunsi päänkivistystä ja meni lääkäriin. Lääkäri sanoi: "Minun täytyy ottaa aivonne pariksi päiväksi tutkittavaksi, ja saatte ne sitten takaisin". Kaverista ei kuulunut mitään moneen viikkoon, ja kun lääkäri tapasi hänet kadulla, hän kysyi: "Mikset ole noutanut aivojasi?" Mies vastasi: "Minä vaihdoin kitaran bassoon, joten en tarvitse niitä enää".

Opettavaisia eläintarinoita

Leivo lensi Suomeen varhain keväällä, siinä niityn yllä lennellessään siivet vetikin kohmeeseen kylmän ilman vuoksi ja lintu putosi suoraan niitylle. Avuttomana kylmästä kangistuneena lintu näki horisontista lähestyvän lehmän, joka kulki suoraan linnun yli astumatta sen päälle, samassa lehmä paskoi suoraan linnun päälle vetelän ruikun. Lämpimän massan ympäröidessä lintua tämä tunsi elinvoiman palautuvan jäseniinsä ja nosti päätään lirauttaakseen ilmoille muutaman sävelen. Tämän kuuli talon kissa, joka tuli paikalle ja söi linnun.

Tarinan opetus? Ei pidä laulella jos on kaulaansa myöden paskassa.



Sudenkorento lepuutteli siipiänsä,se ei huomannut että sammakko vaani sitä odottaen että korento liikkuisi,sammakkoa taas vaani haikara taivaalla.kans odottaen että sammakko liikkuisi.rantaheinikossa kissa seurasi silmä kovana haikaraa,odotti että se tulee alemmas jotta voisi hyökätä.
pitkän ja hermoja riistävän odotuksen jälkeen korento liikahti ja samassa sammakko hyökkäsi.haikara näki tämän ja syöksyi kohti sammakkoa.juuri kun haikara oli saanut sammakon se joutu liian lähelle kissaa joka loikkasi heinikosta uskomattomalla ilmalennolla,mutta missasi haikaran ja molskahti suoraan järveen.

tarinan opetus:mitä pidempi esileikki,sitä märempi mirri




sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Adolf Hitler

Adolf Hitler käyttäytyi helvetissä niin hyvin, että piru päästi hänet lomalle maan päälle. Aatu lähti tyytyväisenä, mutta palasi jo seuraavana päivänä nyreissään. Piru ihmetteli:
- Miksi sinä jo nyt palaat?
Hitler vastasi:
- Ei siellä voi elää. Koko maailma on tullut hulluksi. Saksalaiset käyvät kauppaa ja juutalaiset sotivat.

Eräs lehtimies pääsi tekemään juttua helvetistä. Paikkoja kierrellessään hän tuli saliin, jossa toisen maailmansodan aikaiset suuret johtajat olivat. Oppaana oleva piru selitti, että johtajat joutuivat viettämään aikaansa sianlannassa oleskellen. Itse kukin oli lannassa niin syvällä, kuin oli ollut paha valehtelemaan. Roosevelt istui rullatuolissaan sianlanta puolisääreen ylettyen. Churchill oli paskassa puolireiteen asti. Stalin oli lillingissä kaulaansa myöten. Mussolinista ei näkynyt juuri muuta kuin nenänpää ja muljahtelevat silmät. Hitler sen sijaan näytti seisovan tukevasti paskajärven pinnalla. Lehtimies kysyi opaspirulta:
- Miksi ihmeessä Hitler ei uppoa?
- Siinä ei ole mitään ihmettelemistä, selitti piru. Hitler seisoo Göbbelsin päälaella ja tämä puolestaan Göringin harteilla.

Adolf Hitler kävelee baariin, ja baarimikko ihmettelee:
- Etkös sä kuollut toisen maailmansodan lopussa?
Hitler vastaa:
- En, ja nyt olen palannut tappamaan 10 miljoonaa juutalaista ja kuusi muurahaiskarhua.
- Miksi ihmeessä kuusi muurahaiskarhua? baarimikko kummastelee.
Hitler mutisee:
- Arvasinhan, ettei kukaan välitä 10 miljoonasta juutalaisesta...

Intissä kuultua

  • Mitkä ovat viisi maanosaa?
  • Aurinko, kuu, taivas, maa ja.....
  • Helvetti!
  • Ai niin. Se meinasikin unohtua

Bill Gates helvetissä

Bill Gates kuoli ja meni taivaaseen. Taivaan portilla Pyhä Pietari tervehtii häntä ja ilmoittaa: “Bill, koska olit niin erityinen yksilö päätimme antaa sinun itse valita haluatko mennä taivaaseen vai helvettiin”.

Bill miettii hetken ja pyytää sitten voisiko nähdä miltä nämä vaihtoehdot näyttävät. Pyhä Pietari avaakin Billille ikkunat joista avautuvat näkymät molemmille puolille.

Bill kurkkaa ensin taivaan puolelle jossa näkyy enkeleitä istuskelemassa pilvillä soittaen harppujaan.

Tämän jälkeen hän kurkkaa helvetin puolelle ja ikkunaan avautuvat kasinon valot. Kasinossa näkyy paljon ihmisiä juomassa ja nauramassa - selvästikkin pitämässä hauskaa. Lavalla näkyy alastomia tanssityttöjä ja nurkkauksessa näkyy pokeripöytä.

Pöydässä istuvat Doyle Brunson, Mike Matusow ja monet muut Billin suosikkipelaajista. Pelinäki on vielä Billin suosikkipeli - 3/6$ limit hold’em. Pöydässä on yksi paikka vapaana ja Doyle viittelöi Billiä liittymään peliin.

Bill päättääkin että helvetissä näyttää olevan paljon mukavampaa ja pyytää päästä sinne kutsuvaan pokeripeliin. Pyhä Pietari napsauttaa sormiaan ja Billin toive toteutuu.

Noin kuusi kuukautta myöhemmin Pyhä Pietari päättää käydä katsomassa kuinka Billillä menee. Hän avaa ikkunan helvettiin ja siellä näkyy Bill roikkumassa kahleista kiinni ylösalaisin tulisen pätsin yläpuolella.

Pyhä Pietari kysyy Billiltä miltä hänen uusi kotinsa tuntuu, johon Bill vastaa: “Pyhä Pietari, tämä ei ole yhtään sellainen kuin näytit minulle. Mitä oikein tapahtui?”

Pyhä Pietari toteaa: “Anteeksi Bill, mutta luulin sinun tajuavan että kyseessä oli vain demo-versio.”

Rangaistus

Hjallis Harkimo, Henry Saari ja
Jari Sillanpää kuolivat yhdessä ja
joutuivat taivaaseen. Pyhä
Pietari sanoi: "Meillä on vain
yksi sääntö: älä astu ankan
päälle".


He tulivat taivaaseen ja näkivät
ankkoja joka puolella, oli melkein
mahdotonta olla astumatta ankan
päälle. Saari sitten tokkurassa
vahingossa astui yhden päälle, ja
pian tuli Pyhä Pietari rumimman
naisen kanssa, mitä koskaan oli
nähty...ja kahlitsi heidät yhteen
sanoen: "Rangaistuksesi on olla
kytkettynä tähän naiseen
ikuisesti."


Seuraavana päivänä Sillanpää
astui ankkaan... Pyhä Pietari
tuli ruman naisen kanssa ja kytki
heidätkin yhteen.


Harkimo oli hyvin varovainen ja
ei astunut yhdenkään ankan
päälle. Eräänä päivänä Pyhä
Pietari tuli uhkean naisen
kanssa...Vaalea, siniset silmät,
hyvin seksikäs. Hän kytki heidät
yhteen ja lähti sanaakaan
sanomatta.


Harkimo huomautti uudelle
kahlekaverilleen: "Ihmettelen,
mitä minä tein, että sain tämän?"
Nainen vastasi: "En tiedä
sinusta, mutta minä astuin jonkun
perkeleen ankan päälle".

lauantai 26. tammikuuta 2008

Kieliongelmia

Englantilainen nainen, joka aikoi viettää kesälomansa Saksassa, kirjoitti kirjeen Haldorfin kylässä asuvalle opettajalle ja pyysi tätä hankkimaan itselleen asunnon.

Jälkeenpäin hän muisti, että oli unohtanut kysyä, oliko huoneistossa WC. Hän kirjoittikin siltä istumalta uuden kirjeen pyytäen lisätietoja tästä tärkeästä asiasta.

Opettaja, jonka englanninkielen taito oli perin heikko, ei ollut koskaan kuullut lyhennystä WC ja kääntyi asiassa kylän papin puoleen. Pappikaan ei ymmärtänyt lyhenteen merkitystä, mutta kuultuaan englantilaisen ladyn olevan yli 50-vuotias, hän oletti tämän olevan uskovainen ihminen. Asian näin ilmeisesti ollen, pappi päätteli naisen haluavan tietää missä sijaitsee Wooden Church -kirkko. Niinpä tiedusteluun vastattiin seuraavasti:

- Kysymänne WC sijaitsee vain puolen tunnin kävelymatkan päässä Haldorfin keskustasta tuuhean mäntymetsän keskellä. Se on avoinna joka torstai ja sunnuntai. Tämä vaikuttanee Teistä sopimattomalta,
varsinkin jos olette suunnitelleet päivittäin toistuvia käyntejä.

- Ilostutte kuitenkin varmaan kuullessanne että monet ottavat sinne eväskorin mukaan nauttiakseen kauniista näköalasta pidempään. Varsinkin kesäisin siellä käy paljon ihmisiä, joten neuvoisin Teitä tulemaan tuntia aikaisemmin kuin ovet aukaistaan. Tilaa riittää kyllä kaikille.

- Siellä on 80 istumapaikkaa ja lisäksi seisomapaikkoja. Kello soi 10 minuuttia ennen WC:n avaamista. Kehotan Teitä erityisesti menemään
paikalle aina torstaisin, sillä silloin kaikki tapahtuu urkumusiikin säestyksellä. Akustiikka on erinomainen, joten pienikin pihahdus kuuluu. Lähellä sijaitsevan kasarmin upseerit ja sotilaat tulevat säännöllisesti seuraamaan toimitusta.

- Olisi suuri kunnia, jos saisin varata Teille parhaan paikan WC:stä. Vaimollani ja minulla ei ole ollut tilaisuutta käydä siellä kahteen viikkoon ja se on tuottanut meille varsin suurta tuskaa.

Kiertue

Olipa kolme italialaista muusikkoa, jotka päättivät lähteä niittämään mainetta ja konsertoimaan ympäri Eurooppaa. Oli tuubansoittaja, oli trumpetisti ja sitten vielä Anton, joka soitti piccolohuilua. Aika keskinkertaisia olivat, mutta ahkeruus kovankin onnen voittaa, ja edetessään itäisen Euroopan kautta kohti Luxemburgia, Belgiaa ja Hollantia saivat kaverukset runsaasti esiintymiskokemusta ja lopulta paranivat myös esiintymispaikat. Ei tarvinnut enää soitella törkyisissä kapakoissa, pöhöttyneiden juomareiden muljautellessa villisti punertavia silmiään... Ei tarvinnut, sillä nyt oli kysyntää jo konserttisaleihinkin. Maine kulki länteen ja pohjoiseen taivaltavien muusikoiden edellä, ja kaverit saivat paljon tilauksia. Siis eräänlaisia soittopyyntöjä. Viimein tuli kutsu Englannin hovista, kuninkaan seurueelle esiintymään! Voi sitä iloa ja onnea, että ihka oikeille kruunupäille soittamaan! No mikäs, siitä paikasta vastauskirjettä laatimaan ja ajankohtaa järjestämään. Unohtui siinä kiireessä keikkapalkkion sopiminen, mutta lohduttautuivat kaverukset sillä, että jos hyvin homma hoidetaan niin aina sieltä joku korvaus tulee, ja mainetta ja julkisuutta nyt ainakin. Ja ihan oikein arvasivat. Hirveä esiintymiskuume kun oli, niin sen mukainen oli suorituskin. Kaverit pistivät parastaan, eikä Englannin hovissa oltu kuultu niin hienoa musiikkia, ei ennen eikä varmasti jälkeenkään. Yleisö oli haltioissaan, jotkut pyörtyilivät, ja konsertti piti keskeyttääkin pari kertaa aplodimyrskyn takia. Musiikki oli taivaallisen kaunista, ja kolme kaverusta olivat itsekin aivan kuin muissa maailmoissa. Seuraavana aamuna kutsuttiin muusikot kuninkaan pöytään aamiaiselle, ja näin puheli kuningas:
- Kuulkaas. Se teidän eilisiltainen pitää kyllä jotenkin korvata. Sovitaanko, että saatte ritariarvot näin alkuunsa, ja jos huomenna vielä keikan heitätte, niin minä teidät kullalla ja timanteilla palkitsen?
Sopihan se, ja seuraavan illan konsertti oli jos mahdollista vieläkin upeampi. Kuningas teki lupauksensa mukaan, ja niin saivat muusikot kalleuksia palkkiokseen, mutta varsin erikoisella tavalla: jokaiselle sen mukaan kuin omaan soittimeen mahtuu. Tuubansoittajasta tuli vähän helkkarin rikas mies, eikä trumpetinsoittajakaan enää mikään ihan köyhä ollut. Mutta Anton-paralla oli se piccolo... No, tuli seuraavaksi kutsu Pariisiin, Ranskan kuninkaan seurueelle esiintymään. Itsevarmuus alkoi jo kavereista näkymään, ja olivat jo hienot esiintymispuvutkin hankkineet, mitä nyt Anton divarita ja velkarahalla... Noh, konsertti oli joka tapauksessa menestys, vielä parempi kuin Englannissa pidetty, ja väliajan jälkeen oli jo selviä vaikeuksia saada musiikkinumeroita mahtumaan liikuttuneen yleisön kovaäänisten suosionhuutojen sekaan. Joiltakin tuli housuun. Niinpä sitten kävikin, että kuninkaan eteen kutsuttiin.
- Upea esitys, mon dieu, kuningas huudahti, Lisää samanlaista, palkkio on satumainen!
Seuraavana iltana kaverukset ylittivät itsensä ja venyivät suoritukseen, joka oli eräille jo liikaa: pari sydäriä, yksi keskenmeno... Vaan eipä ollut kuningas ihan sanansa mittainen. Rahavaikeuksia valitti, palatsin rakennuskustannukset kun olivat tyhjentäneet koko kuninkaallisen aarrekammion. Mutta pitihän palkkio jotenkin järjestää. Siispä pidettiin juhlat, ja jokaiselle muusikolle annettiin konjakkia ja samppanjaa, mutta varsin erikoisella tavalla: jokaiselle sen mukaan kuin omaan soittimeen mahtuu. Tuubansoittaja joi kuin sieni, enemmän kuin pieni japanilainen kylä, ja humalatila oli sen mukainen. Trumpetinsoittajakin oli aika pierussa, ja samppanjacocktail pulpahteli hauskasti soittimen venttiileissä. Mutta Anton-paralla oli se piccolo... Sarasti aamu, aurinko nousi jo korkealle Pariisin taivaalle herättäen kolme sänkinaamaista kaverusta palatsin tallin pahnoilta. Sinne oli Anton kaverinsa pelastanut hullaantuneelta ihmisjoukolta, joka oli ruvennut jo vaatteita päältä viemään. Tuubansoittajalla oli elämänsä krapula, muisti pätki sieltä täältä, tärinä oli kauheata katseltavaa, ja kalvakkana teki mies raittiuslupauksia, mutta liian myöhään. Yksi perusteellinen kännäys oli tehnyt miehestä alkoholistin. Tapaus ei ole ihan tavallinen, muttei mahdotonkaan. Trumpetinsoittaja luuli kuolevansa. Väsynyttä kehoa raveli julma vieroitusoireiden puuska, ja niinpä oli tämäkin mies koukussa. Anton ei ollut omasta annoksestaan tullut edes kunnolla vihaiseksi, ja niin hän rupesi varustamaan orkesteria seuraavaan esiintymispaikkaan. Espanjan kuningas oli kuullut Lontoosta ja Pariisista, millaisia konsertteja nykyään pidetään, ja suorastaan kaappasi kolme muusikkoa luokseen esiintymään. Oli järjestetty tanssiaiset, ja kutsuvieraina oli paljon ulkomaisia ministereitä ja muita diplomaatteja. Kulttuuriväkeä oli runsaasti paikalla maailman kaikista kolkista. Muusikot astuivat yleisön eteen, joka hiljentyi kuuntelemaan, henkeään pidättäen. Alkoi soitto, mutta millainen! Sekä tuuban että trumpetin soittajalta oli kauniisti sanoen ote livennyt. Toden sanoakseni siinä oli kaksi siipensä polttanutta ihmisrauniota, jotka eivät pysyneet edes seisaallaan muuten kuin toisiinsa tukeutumalla. Viinalta haisten, tukka kuortuneessa oksennuksessa he soittivat miten sattui, ja pilasivat Antonin kauniin soolonkin kammottavan esiintymisensä kaiun vielä kajahdellessa maurilaisen palatsin korkeissa holveissa. Yleisö oli mykistynyt, tyrmistynyt ja järkyttynyt. Ainoakaan kättentaputus ei rikkonut painostavaa hiljaisuutta, kun muusikot raahustivat pää painuksissa pois huoneisiinsa. Kuningas oli raivona. Kiukusta täristen oli hänellä hyvin selkeä viesti kaveruksille kerrottavanaan:
- Tällaista häpeää en ole koskaan ennen kohdannut. Minua pidetään naurunalaisena, minne tahansa menenkin. Ja tämähän kostetaan! Polvillenne siitä, ja housut kinttuhin! Nyt työnnetään ne teidän soittimenne sinne, mihin ei päivä koskaan paista!
Ja niin ruvettiin toteuttamaan kuninkaallista käskyä. Selväähän on, ettei tuubaa voi tällä tavalla ruveta mihinkään tunkemaan, eikä se trumpettikaan mahtunut. Mutta Anton-paralla oli se piccolo...

Intissä kuultua

Vääpeli piti oppituntia ja sanoi: "Veden kiehumispiste on 90 astetta" Eräs alokas yritti väittää, että se on 100 astetta, mutta vääpeli sanoi: "Kun minä sanon, että se on 90 astetta, niin se on !" Asia oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan vääpeliä, ja hän sanoi seuraavalla oppitunnilla: "Kyllä alokas oli sittenkin oikeassa. Se 90 astetta onkin suorankulman mitta" Samalla hän kysyi: "Mistä lään istä noin fiksu alokas on kotoisin ?", johon alokas vastasi: "Turun ja Porin läänistä, herra vääpeli !" Vääpeli sanoi: "Tuo ei ainakaan pidä paikkaansa. Ei kukaan voi olla kotoisin kahdesta läänistä".




"Suomen puolustusvoimien tehtävänä on torjua vihollisen hyökkäys, tulee se sitten idästä, koillisesta tai kaakosta."

Näin Etelä-Afrikassa

Kauppamatkustaja oli Etelä-Afrikassa apartheidin aikaan. Hän etsi yösijaa hotellista, mutta kaikki valkoisille varatut hotellit olivat täynnä. Hän meni mustille varattuun hotelliin. Ennen menoaan hän kaivoi laukustaan kenkävoidepurkin ja voiteli naamansa mustaksi. Hän sai yösijan, mutta jäljellä oli enää kolmen hengen huoneita. Hänet ohjattiin huoneeseen, jossa jo ennestään kuorsasi kaksi neekeriä. Kauppamatkustajan oli määrä jatkaa matkaa heti seuraavana aamuna junalla, ja hän pyysi portsaria herättämään hänet. Hyvin nukutun yön jälkeen hän nousi junaan ja nousi valkoisille varattuun vaunuun. Konduktööri sanoi: "Tämä osasto on varattu vain valkoisille" Kauppamatkustaja sanoi: "Nyt on asia niin, että minä olen itseasiassa valkoinen. Olen vain voidellut naamani mustaksi" Hän alkoi hankata kenkävoidetta naamastaan, mutta sepä ei lähtenytkään. Silloin hän tajusi kauhukseen, että likinäköinen portsari oli herättänyt hotellissa väärän miehen.

Renki

Talossa kuoli isäntä, ja lapsia oli vain naimaikäinen tytär. Kun talossa tarvittiin miestä, palkattiin renki, nimeltä Nestori. Hän olikin riuska työmies, ei polttanut, ei ottanut alkoholia eikä käynyt tansseissa. Mutta hän oli kova poika lukemaan. Aina kun aikaa liikeni, hän otti kirjan käteensä ja luki. Emäntä toivoi hänestä miestä tyttärelleen, ja lopulta tytär ja Nestori menivätkin naimisiin keskenään. Tästä emäntä oli hyvillään, mutta kun aikaa kului, eikä pariskunnalle alkanut kuulua lasta, emäntä huolestui. Hän otti tyttären puhutteluun sanoi: "Täytyyköhän sinun mennä lääkäriin tutkittavaksi, kun teille ei ala kuulua lasta" Tytär vastasi: "Eihän me ole vielä yritettykään saada sitä. Kun menemme illalla vuoteeseen, Nestori lukee koko ajan ja nukahtaa sitten". Silloin emäntä otti Nestorin puhutteluun ja sanoi: "Kuule, nyt on asia sillviisii, että teidän on aika saada lapsia. Siksi Luoja on värkit luonut, että niitä käytetään. Tänä iltana teidän on ryhdyttävä tosi toimiin !" Illalla emäntä hiipi nuorenparin makuuhuoneen oven taakse nähdäkseen, että toimintaa syntyy. Hän tirkisteli avaimenreiästä. Nestori luki tavanmukaan kirjaa, mutta sitten hän vei kätensä peiton alle ja selvästi kohti vaimon makupaikkaa. Tästä emäntä ilahtui ja sanoi aamulla tyttärelle: "Meilläkin sitten kuullaan yhdeksän kuukauden päästä lapsenitkua" Tytär kysyi hämmästyneenä: "Mitä sinä oikein höpiset ?" Emäntä sanoi: "Täytyy tunnustaa, että olin eilisiltana ovennne takana. Kurkistelin avaimenreiästä ja näin, kuinka Nestori selvästi vei kätensä peiton alle kohti sinun makupaikkaasi" Tytär sanoi: "Ei se sitä ollut. Näin Nestori on aina tehnyt, kun hän lukee. Hän kostuttaa sormensa siellä kääntääkseen lehteä."

Tullissa

Mies palasi ulkomailta ja joutui tullitarkastukseen. Tullimies kysyi: "Mitä tuossa laukussa on ?" Mies vastasi: "Siinä on vain vaatteita" Tullimies ei uskonut vaan käski avata laukun. Heti päällimmäisenä oli konjakkipullo. Tullimies kysyi: "Vai muka vaatteita. Mikäs tämä sitten on ?". Mies vastasi: "Sehän on minun yömyssyni !"

Tapahtui junassa

Pikkupojat matkustivat junassa ja yrittivät saada ikkunaa auki. Paikalle tuli roteva mies, joka tempaisi ikkunan auki, näytti hauistaan ja sanoi: "Täytyy olla täällä jotain". Jonkin ajan kuluttua pojat yrittivät vetää hätäjarrusta. Sama mies saapui, tempaisi jarrusta, jolloin juna pysähtyi jarrut kirskuen. Silloin saapui vaunuun kaksi poliisia, jotka lähtivät taluttamaan miestä ulos. Silloin pojat koputtivat päätään ja sanoivat: "Täytyy olla täälläkin jotain"

Kysely

Sairaalassa järjestettiin seuraavanlainen kysely:
  1. Mikä on mielivärisi?
  2. Mikä on mieliruokasi?
  3. Mikä on mielimusiikkisi?
  4. Mikä on mielisairaalasi?

Suomalaiset Kanadassa

Suomalainen meni Kanadaan metsätöihin ja sai käteensä moottorisahan. Työnjohtaja alkoi ihmetellä miehen huonoa työsatoa, jolloin mies selitti: "En saa millään enempää, vaikka kuinka huhkin. Onkohan sahassa jotain vikaa ?" Työnjohtaja otti sahan ja nykäisi sen käyntiin. Mies pelästyi ja kysyi: "Mikä helkkarin ääni tuo on ?"

Toinen suomalainen joutui Kanadassa kypsyyskokeeseen ennen metsätöihin pääsyä, ja hänen piti: 1) Tyhjentää kolmen vartin viskipottu 2) Tappaa puukolla harmaakarhu 3) Raiskata intiaanityttö Viskipottu tyhjeni alta aikayksikön, minkä jälkeen hän lähti etsimään harmaakarhua. Hän viipyi metsässä monta päivää, jolloin hänestä alettiin jo huolestua. Lopulta hän tuli vaatteet riekaleina ja veressä ja kysyi: "Missä on se intiaanityttö, joka piti puukottaa ?"

Markkinamatka

Isäntä palasi markkinoilta myöhään kotiin. Emäntä kysyi: "Missä sitä näin kauan on viivytty ?" Isäntä vastasi: "Kaikki johtuu siitä, että kirkkoherra tuli kyydissäni kaupungista" Emäntä ihmetteli: "Mitä tekemistä sillä nyt on myöhääntulemisesi kanssa ?" Isäntä selitti: "No eihän hevonen, perkele osannut ollenkaan kulkea, kun en voinut komentaa sitä tavanomaiseen tapaani"

Pilkillä

Mies oli pilkillä, kun pitäjän pappi tuli paikalle. Mies ei tuntenut pappia vaan jatkoi rauhassa pilkkimistä. Äkkiä pilkkiin tarttui niin suuri hauki, ettei se mahtunut avannosta ylös. Kun mies alkoi suurentaa avantoa, kala pääsi karkuun, jolloin mies noitumaan "Nyt se perkele pääsi karkuun!". Silloin pappi tokaisi: "Jos se se oli, niin sai mennäkin".

perjantai 25. tammikuuta 2008

Tapahtui hautuumaalla

Haudankaivaja kaivoi yöllä hautaa. Pari kylän poikaa päätti kiusata häntä. He pukeutuivat lakanoihin ja lähtivät kummittelemaan. Haudankaivaja jatkoi työtään rauhassa. Kun pojat näkivät, ettei haudankaivaja ollut heistä moksiskaan, he päättivät lähteä pois. Haudankaivaja juoksi kuitenkin heidän peräänsä, sai kiinni ennen porttia, kopautti molempia lapiolla päähän ja raahasi tajuttomat ruumiit pensaan juurelle.
- Jaloitella saatte tällä alueella, mutta kylälle ihmisten ilmoille ette mene!

Katto

  • Mikset korjaa tupasi kattoa?
  • Kuka sitä nyt sateella korjaisi.
  • Mikset voi tehdä sitä poudalla?
  • Eihän se silloin vuoda

Rumpu

  • Isä, osta minulle rumpu!
  • Enkä osta. Sinä häiritset sillä minua!
  • Enkä häiritse. Minä rummutan vain silloin, kun sinä nukut!

Samalla mitalla

Mies tappoi naapurinsa koiran lapiolla ja joutui oikeuteen.
  • Miksi tapoit naapurisi koiran lapiolla?
  • Se puri minua!
  • Mikset rangaissut sitä lapion varrella?
  • Eihän sekään minua hännällänsä purrut!

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Uimahallissa kuultua

  • Hei kaveri siellä! Lopeta jo se altaaseen kuseminen!
  • Älä nyt minulle huuda! Tekee sitä täällä moni muukin.
  • Kyllä kai, mutta ei nyt sentään ylimmältä hyppytasanteelta.

tiistai 22. tammikuuta 2008

Maailman lyhin vitsi

Kaksi muusikkoa käveli ravintolan ohi.

Kaupassa kuultua

  • Mitä tuo meloni maksaa?
  • 300 euroa
  • Voit työntää sen melonisi vaikka sinne
  • En voi. Siellä on jo 100 euron kurkku.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Vankilassa kuultua

Kaksi vankia joutui samaan selliin. Syntyi seuraava keskustelu:
  • Minä sain 10 vuotta kakkua. Paljonko sinä sait?
  • Viisi vuotta.
  • Ota sitten tuo ovenpuoleinen punkka, kun pääset ensimmäisenä pois!

lauantai 5. tammikuuta 2008

Retuperän WBK

  • Retuperän WBK soittaa hyvin yhteen ja joskus jopa puoli kahteenkin.
  • Retuperän WBK on kiertänyt kaikki kuuluisat konserttilavat - kaukaa.